Ihmeiden aika on koittanut!

Vuonna 1986 nuoren Neil Gaimanin puhelin soi. Luurista kuului erään toisen, hieman iäkkäämmän brittikirjoittajan ääni, joka kysyi, haluaisiko Neil kenties jatkaa hänen jäljissään Miracleman-sarjakuvan kirjoittamista? Mutta, möreä ääni varoitti, minun tarinani loppuu siihen, että kaikki maailman ongelmat on ratkaistu, rikokset, nälänhätä ja puute hävitetty. Sarjan jatkaminen siitä pisteestä ei olisi mikään helppo homma.

Neil ei pelästynyt, vaan oli päinvastoin iloinen, että aloittelevalle kirjoittajalle tarjottiin tällaista tilaisuutta. Niinpä Gaimanin kirjoittamia tarinoita alettiin julkaista amerikkalaisen Miracleman-lehden numerossa 17. Kuvittajaksi valikoitui toinen tuore kyky, Mark Buckingham, ja yhdessä miehet loivat kiehtovan mosaiikin maailmasta, jonka supersankarit ovat muuttaneet päällisin puolin utopiaksi. Nyt nämä tarinat julkaistaan ensi kertaa suomeksi, hienona kovakantisena kokoelmana.

Viime vuonna suomeksi ilmestynyt ensimmäinen Miracleman-kirja ”Ihmeellinen Miracleman” kertoi, miten paksusta keski-ikäisestä Mike Moranista tuli lähes kaikkivoipa supersankari Miracleman, miten hän päätyi pelastamaan maailman ja ryhtyi tekemään siitä täydellistä (ainakin oman käsityksensa mukaan). Uusi kirja ”Miracleman – Ihmeiden aika” kertoo 8 erillistä tarinaa tuon maailman asukkaista. Luvassa ei ole supervoimaisia nyrkkitappeluita, vaan hienovaraisia tutkielmia epätäydellisistä ihmisistä, jotka on pakotettu elämään täydellisessä maailmassa.

Vaikka itse Miracleman esiintyy Gaimanin tarinoissa lähinnä taustahahmona, monet muut ensimmäisestä kirjasta tutut sivuhahmot astuvat nyt valokiilaan: Miraclewoman, Winter, Mors, Emil Gargunza… ja… Andy Warhol? Mark Buckingham on kuvittanut jokaisen luvun eri tyylillä, ja varsinkin Warholista kertovassa episodissa hän päästää luovuutensa valloilleen. Tarinoista ja niiden kerrontatavoista löytyy viittauksia vaikkapa lastenkirjoihin, TV-sarjaan ”Prisoner” ja kulttisarjakuvaan ”Love & Rockets”. Uudistetusta värimaailmasta vastaa alkuperäiset lehdetkin värittänyt D’Israel.

Neil Gaiman on nykyään maailmankuulu fantasiakirjailija, joka tunnetaan parhaiten massiivisesta sarjakuvaeepoksesta ”Sandman” sekä romaaneista ”Unohdetut jumalat” (johon perustuva TV-sarja on saanut rutkasti ylistystä) ja ”Coraline varjojen talossa”. Kuvittaja Mark Buckingham piirsi 90-luvun lopulla pitkän rupeaman ”Batmania”, mutta hänen päätyönsä lienee Bill Willinghamin kirjoittama ”Fables”, joka päättyi 150 numeron jälkeen vuonna 2015. Buckinghamin kuvittamia ”Spider-Man” ja ”Aaveajaja” –sarjakuvia on julkaistu myös suomeksi.

”Miracleman – Ihmeiden aika” on 192-sivuinen kovakantinen sarjakuvaromaani, ja se löytyy nyt kaikista hyvin varustetuista sarjakuva- ja kirjakaupoista. Sarjakuvan lisäksi teos sisältää taustamateriaalia ja vaihtoehtoisia kansikuvia alkuperäisistä julkaisuista.

Kustannusosakeyhtiö Otava OyLike Kustannus Oy