Kotimainen sarjakuvadekkari: Kylmälän murhat

Nyt se on ilmestynyt: Jari Peltosen Kylmälän murhat – Sokea hieroja. Kyseessä on ihan rehellinen dekkarisarjakuva-albumi, jonka tapahtumat sijoittuvat Kylmälän kylään. Päähenkilönä sarjakuvassa on kyläpoliisi Väinö Vaitinen, joka saa tutkiakseen sangen kiperän tapauksen, kun kyläraitin bussipysäkiltä löytyy tuikituntemattoman miehen ruumis. Näyttävästi puettua kalmoa ei kukaan pienessä kylässä siis tunne, joten Vaitisen ja kumppaninsa Callen selvitettäväksi jää, kuka mies oikein on ja kuka hänet murhasi!

Näyttökuva 2016-8-6 kello 7.46.09

Kylmälän murhat – Sokea hieroja on eurooppalaista tyylilajia edustava sarjakuvaromaani, jonka jännittävä tarina ja uljas kuvitus vetoavat varmasti niin nuoriin kuin vanhempiinkin lukijoihin. Mies sarjan takana on Jari Peltonen, joka ei suinkaan ole ensi kertaa sarjakuvaa tekemässä. Annetaanpa Jarin kertoa itse yöstään ja taustoistaan!

Millainen on sarjakuvataustasi, millaiset sarjakuvantekijät ovat vaikuttaneet omiin töihisi?

Varmaankin Aku Ankasta se lähti minunkin osallani, niin kuin melkein kaikilla suomalaisilla lapsilla. Isä niitä luki veljelleni ja minulle olohuoneen sohvalla, kun emme vielä osanneet lukea. Sitten 70-luvulla varsinaisia tajunnan räjäyttäjiä olivat tietenkin Asterixit, Tintit ja Lucky Luket. Rene Goscinnya pidän ehkä kaikkein parhaimpana käsikirjoittajana. Hän osasi tehdä juttuja, jotka hurmasivat lapset, mutta antoivat myös aikuisille paljon. Luen niitä edelleen säännöllisesti. Joitakin albumeita olen joutunut hankkimaan uudelleen, kun ne eivät ole enää pysyneet kasassa. Niissä on jotain samaa kuin esim. Bond-leffoissa ja Agatha Christien romaaneissa, joita ihmiset katsovat ja lukevat aina uudestaan.

Näyttökuva 2016-8-6 kello 7.46.50

Olen lukenut ihan kaikkea sarjakuvaa todella paljon. Ainoastaan fantasia ei ole ihan minun juttuni. Nykyisistä tekijöistä Manu Larcenet on yksi suosikeistani. Taitavan piirtämisen lisäksi hän on todella taitava tarinankertoja. Ja osaa eri tyylilajit aina huumorisarjakuvasta lähes taidesarjakuvaan asti.

Piirtämisintoni vei minut alunperin Jyväskylästä Helsinkiin töihin mainostoimistoon. Ajattelin, että siellä saa piirtää. Työskentelin mainostoimistoissa yli 25 vuotta, ja kyllähän niitä luonnospiirroksia tuli tehtyä tuhansia. Sarjakuvanomaisinta piirtämistä oli tv-filmien storyboardien tekeminen. Noin kymmenen vuotta sitten aloin piirtää yksiruutuista La Table -nimistä sarjaa Helsingin Sanomien ruokasivuille. Sarjasta on ilmestynyt myös pari kirjaa. Tänä päivänä sarja ilmestyy Viinilehdessä.

Kerro, mistä idea ”Kylmälän murhiin” syntyi.

Istuimme kerran iltaa hyvien ystävien kanssa, hyvän ruoan ja juoman parissa meillä Kylmälässä, ja aloimme puhua TV-sarjasta Midsomerin murhat. Naureskelimme sille, että miten voi olla sellainen ihana, turvaisa lintukoto kuin Midsomer, jossa tapetaan kuitenkin ihmisiä kuin liukuhihnalta. Mietimme sitä, että mitä jos Kylmälässä tapettaisiin joka viikko joku, niin eihän siellä kukaan asuisi. Siitä Kylmälän murhat keskustelusta idea jäi muhimaan.

Näyttökuva 2016-8-6 kello 7.51.58

Kylmälä on siis ihan oikea paikka – onko sarjan henkilöillä myös vastineensa todellisuudessa?

Jotkut sarjan hahmoista ovat ottaneet vaikutteita Kylmälän ihmisistä. Toiset ovat taas saaneet piirteitä kaikenlaisista ihmisistä, joita olen tavannut tai nähnyt elämäni aikana. Esimerkiksi päähenkilö Väinö Vaitisen kalastusinto tulee edesmenneeltä isältäni. Itse sain istua pikkupoikana veneessä niin paljon, että en juuri kalastusta harrasta. Kyläkauppias Jontte on kylläkin melko suoraan todellisen mukainen. Tosin Jonten kaupan olen laittanut vähän eri rakennukseen kuin missä se oikeasti sijaitsee.

Näyttökuva 2016-8-6 kello 7.50.00

Jatkaako Väinö Vaitinen tutkimuksiaan, oletko suunnitellut lisää Kylmälään sijoittuvia tarinoita?

Olen alusta asti nähnyt tämän nimenomaan sarjana, siksi nimikin on Kylmälän murhat. Olen jo alkanut piirtää uutta tarinaa jossa kyläkauppias katoaa. Se sijoittuu vuosisadan pahimman lumimyrskyn keskelle, ja siihen sekoittuu mm. kansainvälistä lihakauppaa, pikkutarkka terveystarkastaja ja sitten tietenkin Jonten pikkuruinen kyläkauppa, murhaa unohtamatta.

Kylmälän murhat – Sokea hieroja on 128-sivuinen kovakantinen sarjakuvaromaani, joka löytyy kaikista hyvin varustetuista sarjakuva- ja kirjakaupoista!

Näyttökuva 2016-8-6 kello 7.52.31

Kustannusosakeyhtiö Otava OyLike Kustannus Oy