VORO – kotimainen fantasiasarjakuva!

Tällä viikolla kirja- ja sarjakuvakauppoihin ilmestyi massiivinen sarjakuvaromaani VORO. Janne Kukkosen kirjoittama ja piirtämä teos kertoo nuoresta Lilja-tytöstä, joka haluaa palavasti todistaa oman erinomaisuutensa varkaiden killalle. Uhmapäisyyttään Lilja tekee muutaman ratkaisun, jotka syöksevät hänet keskelle katalien ylimysten, kammottavien uskonlahkojen ja kenties jopa muinaisten jumalten valtataistelua. Liljan kiitäessä seikkailusta toiseen lukija pääsee tutustumaan sankarittaren ympärillä levittäytyvään fantasiamaailmaan, sen asukkaisiin ja myytteihin. 

Voro on Kukkosen ensimmäinen julkaistu sarjakuvakirja, vaikka sitä on kyllä valmista kirjaa katsellessa hieman vaikea uskoa. Tarina rullaa vauhdikkaasti ja kuvitus on silmiähivelevän upeaa (kuten oheisista kuvanäytteistä helposti näkee). Ja pakkohan se on sanoa, että aika harva tekijä aloittaa uransa heti 280-sivuisella kirjalla. Kyselin Jannelta muutaman kysymyksen sarjakuvista ja Vorosta.

012

Janne, millainen on oma suhteesi sarjakuviin? (Mistä sarjoista innostuit, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet ja miksi sarjakuva on hieno kerrontamuoto?)

Sarjakuvat ovat aina olleet suuri kiinnostuksen kohde jo penskasta asti ja paljon olen niitä piirrellyt ja ideoinut, mutta hyvin harvan olen loppuun asti toteuttanut. Tavallaan olen siis ihan amatööri näissä hommissa.

Aikoinaan kun kunnolla innostuin sarjakuvista, suurimman vaikutuksen ovat ehdottomasti tehneet Mike Mignolan Hellboy, Stan Sakain Usagi Yojimbo, sekä Mad -lehdestä tuttu Sergio Aragonésin Groo the Wanderer. Nämä näkyvät aika selkeästi tyylissäni.

Kerronnallisesti sarjakuvat ovat tavallaan vaikeampia suunnitella kuin liikkuva kuva. Animaatio-ohjaajana pyrin luomaan kohtaukset aikajanalla, mutta sarjakuvassahan ei sekunnit tikitä. Vaikeinta onkin ollut tajuta, että sarjakuvan aika ja avaruus on yksin tekijän käsissä. Sarjakuvassa kerronta on yhtä aikaa sekä piirtäjän että lukijan kontrollissa. Sama tapahtuma voi viedä kolme sivua tai yhden ainoan ruudun, ja lukija puolestaan voi viipyä jokaisessa hetkessä niin kauan kuin itse haluaa.

Kuvallisesti sarjakuvan ja piirrosanimaation tekeminen ovat melkein samaa työtä, mutta sarjakuvissa kuvakulmat ja ruutujen muodot ovat paljon joustavammat ja mahdollistavat dynaamisempia ratkaisuja. Vaikeaksi työn tekee se, että liikettä ei ole ja ääntä ei kuulu, eli nämä elementit on vangittava visuaalisesti.

Mutta ehdottomasti parasta sarjakuvanteossa on se, että se valmistuu silmien edessä. Ei tarvita ohjaajaa, tuotantotiimiä, äänimiehiä tai tuottajia vaan kynä ja paperia ja siinä se kohta on, valmiina nautittavaksi.

076

Suomessa on ilmestynyt melko vähän kotimaista fantasiasarjakuvaa (siis puhdasta fantasiaa). Mistä sait idean (ja hullunrohkeutta) tehdä sellaisen?

Onhan se huolestuttavaa kun Suomessa on kuitenkin todella taitavia tekijöitä, mutta tällaisia ei vaan tehdä. Ehkä se oli se suurin motivaattori. Itse olen aina tykännyt selkeistä kuvitteellisista tarinoista ja seikkailuista kuin taiteellisesta tai kokeellisesta havinasta ilman selkeää sisältöä.

Voro oli ollut suunnitteilla niin kauan, että ajattelin pyöräyttää sen ajan kuluksi jonkinlaiseen muotoon ja tehdä siitä pienehkön omakustanteen. Sitten tulikin kiinnostusta suuresta kustannusyhtiöstä ja hommasta tuli ihan virallista ja yhtäkkiä olin keskellä massiivista sarjakuvaeeposta, millä oli deadline ja kaikki oli jotenkin virallista.

Olihan se hullua tehdä tällainen järkäle ensimmäisenä oikeana sarjakuvaprojektina ja työ vaatikin melkoisia uhrauksia niin työelämässä ja henkilökohtaisessakin elämässä, mutta pakkohan se oli tehdä kun tuli luvattua. Tällainen tulikaste toimii myös hyvänä opettajana, joten nyt tiedän miten seuraavan projektin kanssa etenen ja mitä kaikkea vältän.

Kuvaile Voroa kolmella sanalla.

Huikea, musertava ja herkullinen.

Onko sinulla jatkosuunnitelmia Voron maailman suhteen?

Voro on kytenyt työpöydällä jo yli kymmenen vuotta ja se on ainoa projekti jonka pariin palaan säännöllisesti. Kirjoitettuna on yli 20 käsikirjoitusta ja Kolmen Kuninkaan Aarre koostuu viidestä ensimmäisestä, eli eiköhän Voro vielä jossain vilahda.

Mutta jos sitä nyt hetken hengähtäisi.

219

VORO on 280-sivuinen, mustavalkoinen sarjakuvaromaani, ja se on myynnissä kaikissa hyvin varustetuissa kirja- ja sarjakuvakaupoissa NYT!

Kustannusosakeyhtiö Otava OyLike Kustannus Oy