Tämän vuosituhannen apinamiesmoraali

Tarzan tulee taas! Heinäkuussa uusi elokuva lävähtää teattereihin ja Liken viimevuotinen Tarzan-kokooma saa jatkoa!

APINAIN TARZAN: KULTAINEN LEIJONA sisältää yli 180 sivua Russ Manningin klassisia tarinoita. Petri Aarnio on jälleen entisöinyt sarjat huolellisesti alkuperäisistä 60-luvun julkaisuista. Varsinaista kirjaa odotellessa Petri kertoo hieman ajatuksiaan apinamiehestä:

Ikonisten sankaritarinoiden onnistuneet uudelleenbuuttaukset niin sarjakuvassa kuin elokuvassakin kielivät perikuntien ja uusien tekijäsukupolvien väkevästi käymistä neuvotteluista. Perikunnat painottavat mielellään tarinoiden perinteisiä tulkintoja, jotka eivät ole omiaan luomaan tarvittavaa – uutta tulkintaa.

Kun Tarzanista nyt ollaan Hollywoodin voimin tehty uusi filmatisointi, soisi ettei tekijöiden huomio olisi kaventunut vain liaaneilla viilettämiseen tai viidakkomytologian muuhun ulkoiseen olemukseen. 1900-luvun alkuun sijoittuvien Tarzanin seikkailujen moraalisisältö ansaitsee kokonaisuudessaan kunnon päivityksen. Sankaritarinoiden onnistuneimmat tulkinnat, kuten Frank Millerin Yön ritari tai vaikkapa uudet Daniel Craigin tähdittämät James Bondit, onnistuivat kokoamaan alkuperäisten kirjoitusajankohtien ja muuntuneen maailman ristiriitaisuudet toimiviksi tarinamosaiikeiksi.

Tarzan-kirjan kantta pohdittiin ja pyöriteltiin pitkään. Tässä muutama aiempi kansiluonnos.

Tätä kirjoittaessa tiedetään tuloillaan olevan The Legend of Tarzan (2016) -elokuvan perustuvan uuteen käsikirjoitukseen. Tämä on perusteltu ratkaisu pelkän syntytarinan uudelleenkertomisen sijaan.

Apinamiehen maailman päivitys on Supermanin tapaan hankalaa. Syynä sankarien moraalinen yksitotisuus sekä Tarzanin saagassa isojen pahisten puuttuminen. Apinamies taisteli alkuperäistarinoissaan usein kansanjoukkoja: alkuasukkaat, saksalaissotilaat, oparilaiset, xujalaiset ja muita vastaan – yksittäisten pahisten sijaan. Ihmisluopio Nikolas Rokoffkin tuli raadelluksi hengiltä jo kolmannessa romaanissa.

Käypä ratkaisu olisi siirtää viettivoimien ja tahdon välinen draama Batmanin lailla apinamiehen persoonaan. Menettihän Tarzankin väkivaltaisesti vanhempansa ja tuli viidakossa ihmisapinoiden sekä muiden villieläinten kasvattamaksi. Seikka, joka ei varmasti johda tasapainoiseen persoonan kehittymiseen. Mikäli moraalista uudelleenperustelua ei ole käsikirjoitusvaiheessa kyetty tekemään, uhkaa lopputulos kaventua painottomaksi liaanista toiseen riehumiseksi.

Burroughsin tarinoissa apinamies on ikuisesti tuomittu kahden maailman – viidakon sekä sivilisaation välissä liikkuvaksi kummajaiseksi. Tästähän Jane joutui yhtenään kärsimään aviomiehensä joutuessa ”viidakkokuumeen” kouriin ja kadottua teilleen.


Kuten Paula Havaste väitöskirjassaan Tarzan ja valkoisen miehen arvoitus (LIKE 1998) mainiosti havainnoi, apinamiehen suurin voima niin Oparin villimiehiä, villejä eläimiä kuin ensimmäisen maailmansodan saksalaisia vastaan eivät ole hänen lihaksensa vaan moraalinen ylemmyys, jonka heijastumaa hänen karvaton ulkomuotonsakin on. Halu karvojen ajelemiseen syntyy samastumisesta isän kirjoista löytyneisiin ”valkoisen karvattoman apinan” kuviin.

Viidakkoseikkailuissa Tarzan on inhimillisimmään pohdiskellessaan syvällisiä kysymyksiä itsestään, erilaisuudestaan, paikastaan laumassa sekä Jumalan olessaolosta. Samoissa tarinoissa hän on ihastunut tyttöapina Teekaan tämän suunnatessa tunteensa kuitenkin Taugiin – oman rotunsa ihmisapinaan.

Tähän kodittomuuden tunteeseen olisi apinamiehen moraali perusteltua ankkuroida – camp-vaihdekeppi tiukasti silmässä. Hykerryttävää olisi nähdä feministisesti latautuneen Jane Porterin antavan kyytiä apinamiehen jurottavalle egolle tai nuoren Tarzanin fantasioivan Teekasta tai muuta sellaista.

Tampereella 27.05.2016 Petri Aarnio

Kustannusosakeyhtiö Otava OyLike Kustannus Oy