Doctor Who nyt sarjakuvana!

Doctor Who on 60-luvulta lähtien ollut yksi maailman viihdyttävimpiä, ovelimpia ja taidokkaimmin kirjoitettuja television tieteissarjoja. Viimeiset 10 vuotta suomalaisetkin TV-katsojat ovat saaneet viihtyä tämän brittien kulttisarjan parissa, kiitos YLE:n. Doctor Who kertoo viimeisestä aikavaltiaasta, joka käyttää itsestään nimeä ”Tohtori”. Kyseisen Tohtorin olomuoto vaihtuu ajan (ja näyttelijän) myötä, mutta seikkailut pysyvät yhtä lennokkaina!

WHO01

Tohtori kulkee halki ajan ja avaruuden Tardis-nimisellä aluksellaan (joka muistuttaa ulkoisesti sinistä poliisikoppia, joita Englannissa vielä 60-luvulla näkyi), ja yleensä hänellä on mukanaan inhimillinen matkatoveri. Vaikka reissaamisen takana on uteliaisuus, Tohtori kumppaneineen joutuu tämän tästä kahnauksiin pahuuden voimien kanssa.

Uudessa upeassa Dome-sarjakuvaspessussa on kaksi huikeaa Who-seikkailua, joista vastaavat käsikirjoittaja Robbie Morrison ja kuvittaja Dave Taylor. Toisessa tarinassa 12. Tohtori ja tämän matkatoveri Clara menevät hiihtoretkelle planeetalla, joka onkin maanmuokattu trooppiseksi paratiisiksi – mutta maanmuokkaus on herättänyt planeetan sisällä uinuvan voiman, joka ei suhtaudu uusiin asukkaisiin eikä varsinkaan Tohtoriin kovin myötämielisesti.

Who03

Toisessa tarinassa Tohtori ja Clara saavat kutsun 2300-luvun Intiaan, jossa Okti-kultin palvoma kuolonhenki pyrkii palaamaan Maan päälle. Tohtori ei suhtaudu paluuyritykseen kovinkaan iloiten, sillä sen hintana sattuu olemaan tuhansien viattomien henki, mutta Oktia ei niin vain pysäytetä…

who02

Kuten ennen vanhaan sanottiin, ”näitä tarinoita ET näe televisiosta”! Eli molemmat kertomukset on varta vasten laadittu sarjakuvamuotoon, mutta ne ovat tulvillaan TV:tä tuttua värikästä ja vauhdikasta tunnelmaa sekä nokkelaa sanailua.

DOME.fi – DOCTOR WHO on 128-sivuinen , värikylläinen sarjakuvaspesiaali, ja löydät sen hintaan 9.95 kaikista hyvin varustetuista lehtipisteistä. Tai voit tilata sen suoraan täältä: Domen kauppa

 

 

Kustannusosakeyhtiö Otava OyLike Kustannus Oy